Projektista
Projektin päämäärät
Projektin tulokset
Projekti kumppanit
Yhteydet
 
Leonardon da Vinci Projekti: ELEVATE
Energian, veden ja materiaalien käytöt tuottavat ympäristön saastumista: päästöjä ilmaan jätteitä veteen, ja kasvavat määrät kiinteitä jätteitä talouksista, kaupasta ja teollisuudesta. Nämä taakat aiheuttavat ympäristölle ilman paikallisen saastumisen, joka johtaa astman ja muiden hengitysongelmien kohonneisiin esiintymistiheyksiin, happosadetta, ilmaston lämpenemistä ja ilmastonmuutosta, vesireittien, järvistön ja merien rehevöitymisen, otsonikerros-tyhjennyksen ja muita vahingollisia vaikutuksia. ELEVATE projekti myöntää, että yksilöjen ja organisaatioiden täytyy huomioida potentiaaliset ympäristo haitat päätöksentekojärjestelmään, jotta voitaisiin minimisoida ympäristövaikutusta ja helpottaa kestävää talouskehitystä. Kaikki äskettäiset tutkimukset arvioivat, että sähköisellä oppimisella on 5 prosentista 15:sta prosentin osuus koulutuksesta jonka työntekijät saavat. Vaikka oletetaan että tämä osuus nousee tulevaisuudessa, sähköinen oppiminen tekee parasta, kun se on tuettu olennaisten koulutustekniikoiden, työkalujen ja erityisesti suunniteltun oppimimissisällön kanssa . Kuitenkin, monet äskettäiset tutkimukset, joita johtavat tutkimus- ja konsultointiyhtiöt suorittivat, (Bersin & Associates - www.bersin.com; The Massie Center - www.masie.com; Epici Group plc- www.epic.co.uk) näyttää, että enemmistöyhtiöjohtajat ja kouluttajat, pienissä ja erityisesti keskikokoisissa yrityksissä, eivät ole vieläkään ole perehtyneitä sähköisen oppiminen-käsitteisiin ja tekniikoihin (PK-yritykset) ja mitä nämä voisivat tarjota heille tullakseen tehokkaammiksi "oppimis"organisaatioiksi. Selvästi teknologian avulla parannettu oppiminen joka perustuu sähköiseen oppimis sisältöön sähköisessä muodossa, tulee asianmukaiseksi ja halvimmaksi työkaluksi yhtiön VET-politiikassa "ympäristökasvatus"sektorissa.

Enemmän tietoa yllämainituihin tutkimuksiin löytyy web-osoitteissa: http://www.bersin.com, http://www.elearningresearch.com, http://www.learn.com, http://www.elearnmag.org and http://www.ltimagazine.com, etc.